Yksittäiset metsäpalvelut

Hakkuun valmistelu

​Hyvin valmisteltu harvennushakkuu on tuottava ja laadukas. Harvennetun metsän puuston kehitys paranee ja puuntuotannostasi tulee kannattavampaa. Kasvatusmetsän raivauksessa poistetaan aines- tai energiapuuhakkuuta haittaava vähäarvoinen puusto. Lisäksi raivauksella parannetaan hakkuun jälkeisen puuston kasvuolosuhteita.

​Ennakkoraivaus tehdään ennen harvennusta ja siinä ainespuiden runkojen lähialue raivataan paljaaksi.

Näkemäraivaus tehdään ennen hakkuuta, jossa kerätään myös energiapuuksi soveltuvaa pienpuuta. Näkemäraivauksessa poistetaan kaikki ainespuukokoa pienemmät rungot kaadettaviksi suunniteltujen puiden ympäriltä puolen metrin säteellä. 

Tahdotko toteuttaa hakkuun valmistelut vaivattomasti?

  • UPM on vahva osaaja metsänhoidossa ja meillä on pitkä kokemus yhtiön omien ja asiakasmetsien hoidosta.
  • Meillä on runsaasti omaa käyttöä ja kiinnostusta sekä aines- että energiapuulle.
  • Kaikki tarjoamamme menetelmät on testattu UPM:n omissa metsissä ja todettu tehokkaiksi.
  • Voit sopia puukaupoista ja tilata niihin liittyvät metsäpalvelut kätevästi metsäasiakasvastaavasi kautta.

Tarkempi tuotekuvaus

  • Hakkuualueen raivaussuunnitelman laatiminen
    - Työalueen määrittäminen
    - Työmenetelmän valinta
    - Luontokohteiden huomioiminen
    - Kustannusarvion määrittäminen
  • Hakkuualueen raivauksen toteuttaminen
    - Ilmoitus metsänomistajalle työn aloittamisesta
    - Laadun varmistus
    - Toteutetun työ laskutus
  • UPM:n tietojärjestelmässä olevan kuviotiedon päivittäminen

Ehdot

Tarjouspyynnön lähettäminen ei sido asiakasta puukaupantekoon tai metsäpalvelutuotteen ostamiseen. Tarjouspyyntö on toimeksianto asiakkaalta UPM:lle yksilöidyn ja tarkennetun tarjouksen esittämiseksi. Asiakas päättää tarjouksen saatuaan haluaako solmia sopimuksen UPM:n kanssa.

Hintatiedot

Hinnat alkaen

  • Ennakkoraivaus ennen harvennushakkuuta 316 €/ha + alv 24 %
  • Näkemäraivaus ennen harvennushakkuuta 354 €/ha + alv 24 %
  • Erityiskohteissa metsurin tuntityö moottori- tai raivaussahan kanssa 48 €/tunti + alv 24 %

Ota yhteyttä

Jos hakkuun valmistelu kiinnostaa, klikkaa alla olevaa Pyydä tarjous -painiketta, täytä avautuvalla sivulla omat tietosi ja lähetä ne meille. Metsäasiakasvastaavamme on sinuun yhteydessä.

316,00 €/ha (+alv)
Pyydä tarjous