UPM:n puunostajat kahdessa polvessa

​Matti Tikkanen aloitti puunostajana Rautalammilla vuonna 1976. Työnantaja oli silloin Oy Wilhelm Schauman Ab. Puukauppojen lisäksi toimenkuvaan kuuluivat puiden korjuu- ja kuljetustehtävät. Nyt Tikkasella on takanaan 35 työvuotta UPM:n puunostajana.

​Puunostaja Matti Tikkanen suuntaa hyvin ansaittujen eläkepäivien viettoon keväällä 2011. Ja mikäpä on lähtiessä, kun työtä on jatkanut hyvin tuttu kollega – UPM valitsi tehtävään Matin pojan, metsätalousinsinööri Juho Tikkasen Rautalammin puunostajaksi marraskuussa 2010.

Matti Tikkanen aloitti puunostajana Schaumanilla 1976. Vuonna 1988 Schauman fuusioitui Kymmenen kanssa. Nykyinen UPM syntyi 1996. Silloin Kymmene Oy, Repola Oy ja sen tytäryhtiö Yhtyneet Paperitehtaat yhdistyivät, Matti Tikkanen kertaa.
– Olen ollut puunostajana Pohjois-Savon Rautalammilla koko työurani ajan. Historiallisia 450-vuotisjuhlia vuonna 2011 viettävä Rautalampi ja monet sen asukkaista ovat tulleet tutuiksi. Puukauppoja hierottaessa on syntynyt myös elinikäisiä ystävyyssuhteita.
– Olen saanut tutustua lukemattomiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Kahta samanlaista päivää tai asiakassuhdetta ei työvuosiin ole mahtunut. Ihmisten kanssa on osattava tulla toimeen. 

Puunostaja Tikkasen mukaan metsänomistaja voi myydä metsistään järeitä tukkipuita vasta vuosikymmeniä kestävän hoito- ja kasvatustyön jälkeen.
– Metsänomistajat ovat rehellistä ja suoraselkäistä porukkaa. Siksi myös puunostajan pitää olla toimissaan äärimmäisen rehellinen. Työssä on pysyttävä sanojen ja lupausten takana, kuvailee puunostaja Tikkanen ammattiaan.

Metsäteollisuudella on hyvä tulevaisuus

Matti Tikkanen uskoo vahvasti, että metsäteollisuudella on Suomessa hyvä tulevaisuus.
– Suomalainen saha- ja vaneriteollisuus pitävät maailmalla pintansa. Suomen metsien laatupuu on tulevina vuosina kysyttyä tavaraa. Lyhytkuituisen sellun tuotanto sen sijaan karkaa halvemman kustannustason maihin, ja energiapuun käyttö kasvaa. Uskon, että metsäteollisuus kehittää ja löytää puulle tulevina vuosina uusia käyttömahdollisuuksia.

Metsätalousinsinööri Juho Tikkanen jatkaa Rautalammilla Matti-isänsä pitkää työuraa. Työkaverina Juholla on UPM:n Rautalammin puunostoissa Kari Turkka.
– Tiesin jo peruskoulun yläasteella, että lähden opiskelemaan lukion jälkeen metsäalaa. Metsäasiat kiinnostivat jo poikavuosina. Lieneekö sukuvika, 25-vuotias Tikkanen kysäisee pilke silmäkulmassa UPM:n Suonenjoen toimistolla.
– Työt UPM:n Rautalammin puunostajana aloitin marraskuussa 2010. Ensimmäiset puukaupat tein kolmantena työpäivänä. Uskon muistavani tuon historiallisen päivän koko loppuikäni, Juho Tikkanen valottaa puunostajan työnsä alkutaipaletta.

Teksti Hannu Ylönen | Kuva Pentti Vänskä
Metsän henki 1/2011