Pieniä puunalkuja kasvattamassa

​Elisa Helasniemi nauttii työstään miljoonien pienten puuntaimien ympäröimänä UPM:n Joroisten taimitarhalla. Työ ei juurikaan vie häntä metsän siimekseen, mutta harrastukset sitäkin useammin.

​Elisa Helasniemellä kipinä taimi- ja siementuotantoon syttyi jo opiskeluaikana.  ”Taimien kasvatuksessa näkee työnsä jäljen. Taimen kierto, kylvöstä metsään, on nopea. Haastavuutta lisää se, että olemme koko ajan luonnon armoilla. Tällä tontilla annetaan hyvät lähtökohdat uudelle laadukkaalle ja tuottavalle metsälle.”

Helasniemi aloitti UPM:n Joroisten taimitarhalla vuoden 2014 keväällä työntekijätehtävissä. Tällä hetkellä hän toimii tuotantoesimiehenä ja vastuulla on taimien kasvatus. ”Taimien kanssa käytännön työtä tekevät kasvattajat ovat omassa työssään ammattilaisia. Minun tehtävänä on koordinoida ja tarjota heille eväät, joilla he pystyvät tekemään oman työnsä mahdollisimman hyvin.” 

”Me täällä taimitarhalla toivomme runsaslumista talvea. Jos luonnonlunta ei tule tarpeeksi, turvaudumme keinolumeen”, Helasniemi kertoo. Ulkokentillä olevien taimien päälle tarvitaan puolisen metriä lunta pakkasia ja kevätahavaa vastaan.



Parhaillaan Joroisten taimitarhalla valmistellaan taimisesongin alkamista. Taimet ovat syvässä horroksessa, mutta neljän toimihenkilön ja viiden huoltomiehen tiimi valmistelee jo tulevaa tuotantokautta suunnittelu- ja huoltotöin. Maalis-huhtikuussa taimitarhalle saapuvat ensimmäiset kausityöntekijät ja tuotanto lähtee täyteen vauhtiin.        

Helasniemen talvisiin tehtäviin kuuluu muun muassa kylvöohjelman suunnittelua, eli millaisia alkuperiä kylvetään vuoden 2018 metsänviljelyyn. Kaikki taimituotannossa käytettävät siemenet ovat kotimaista alkuperää, ja joka maantieteeseen lähtee juuri sen olosuhteisiin sopiva taimet. Hän vastaa myös metsäkylvösiementen lähettämisestä kylvökohteille.

”Reilu kymmenen vuotta sitten hurahdin metsästykseen, kun meille tuli kasvamaan uusi karjalankarhukoiran pentu. Sen koiran mukana kasvoin metsästäjäksi. Enimmäkseen olen käynyt hirvimetsällä, mutta myös muu riista kiinnostaa enenevissä määrin. Lisäksi harrastan hirvenjuoksua, joka pitää sisällään juoksua, välimatkojen arviointia ja ammuntaa.”