​​Tutustu UPM metsäasiakasvastaavaan

Metsäasiakasvastaava on metsänomistajan ensisijainen yhteyshenkilö UPM:llä muun muassa puunostoa, metsänhoitopalveluita ja yleisesti metsää koskevissa asioissa.

Esittelyssä on tällä kertaa Heikki Hujo, joka on uusi metsäasiakasvastaava Lavian alueella.

Esittelyä varten haastattelimme Heikkiä ja hän vastasi esittämiimme kysymyksiin seuraavalla tavalla:

Millaisia metsänomistajia alueellasi on?
Alueellani on paljon omatoimisia, asiantuntevia ja aktiivisia metsänomistajia. Metsätalous on ollut ja on tärkeä elinkeino Laviassa.

Mitkä ovat UPM:n puunhankinnan alueelliset tarpeet?
Lavian alueelta olemme erittäin kiinnostuneita ostamaan kuusivaltaisia päätehakkuu leimikoita, erityisesti kesä- ja kelirikkokelpoiset leimikot kiinnostavat nyt. Hyville kesä- ja kelirikkokelpoisille harvennuksille on myös kysyntää

Mitä harrastat?
Lähes kaikki vapaa-aikani kuluu metsästyksen ja kalastuksen parissa, näin kevään tullen odotan erityisesti pääsyä majavajahtiin. Vettä täynnä oleva tyyni majavapuro ja kasvuun lähtevä luonto rauhoittavat mieltä mukavasti.

Metsävinkkisi metsänomistajalle
Omatoimiselle metsänomistajalle kelit ovat nyt hyvät suorittaa, vaikka ennakkoraivauksia tulevia hakkuita ajatellen. Myös UPM:n kautta saat metsääsi metsurin tekemään työt puolestasi.

Terveisesi metsänomistajalle
Nyt on erittäin hyvät kelit ja aika suunnitella metsän hakkuu- ja hoitotarpeita kanssani. Jos et itse kerkiä kiertämään metsiäsi niin sopimuksesta me kierrämme ne ja kerromme sinulle mitä metsässäsi pitäisi tehdä jotta ne tuottaisivat mahdollisimman hyvin.

Tilaamalla nyt kauttamme uuden metsäsuunnitelman varmistat että, metsäsuunnitelman maastotyöt tulevat tekoon heti kesällä ja tulevia hakkuu- ja hoitotöitä pystytään tekemään vielä tulevana kesänä ja syksynä.

Kevät terveisin,
Heikki Hujo

UPM:llä on 120 metsäpalvelutoimistoa eri puolilla Suomea. Löydä oma metsäasiakasvastaavasi asuinpaikaltasi tai metsien sijaintikunnasta yhteystietohaun avulla. Voit myös soittaa numeroon  0204 16 121 tai jättää yhteydenottopyynnön verkossa.