Julisteäänestys on päättynyt – Metsiemme linnut voitti äänestyksen

​Joulukuussa käynnistetty UPM Metsän julisteäänestys  on päättynyt. Äänestys herätti runsaasti kiinnostusta ja siihen osallistui yhteensä 1117 vastaajaa. Kiitos kaikille julisteäänestykseen osallistuneille!
​Metsiemme linnut –juliste piti koko äänestyksen ajan kärkipaikkaa ja voittikin kilvan lopulta saaden 54 %:a äänistä. Voittajajulisteesta Metsiemme linnut –juliste tullaan ottamaan uusintapainos talven aikana. Valmiita julisteita voi noutaa metsäpalvelutoimistoiltamme huhtikuun alusta lähtien.

Äänestyksessä oli mukana kolme UPM Metsän suosituista luontojulisteista: linnut, perhoset ja kovakuoriaiset. Kakkossijan äänestyksessä nappasi perhoset.

UPM Metsä on vuosien mittaan julkaissut kaikkiaan 12 suosittua luontojulistetta. Osasta julisteita painos on lisäpainoksista huolimatta jo aikaa sitten loppunut. Erityisesti perhos-, lintu- ja kovakuoriaisjulisteita kysytään meiltä jatkuvasti, joten päätimme ottaa uusintapainoksen jostakin näistä kolmesta suositusta julisteestamme. Halusimme tarjota julisteiden ystäville mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mistä julisteesta otetaan uusintapainos.

Linnut-julisteen kuvat on piirtänyt Jari Kostet.

Luontojulisteita voi noutaa UPM:n metsäpalvelutoimistoista, joiden yhteystiedot löytyvät täältä. Kannattaa varmistaa etukäteen, miten toimistossa ollaan paikalla ja mitä julisteita siellä on saatavilla. Emme postita julisteita.