UPM perustaa uuden suojelualueen Kouvolaan

​Kaakkois-Suomen ELY-keskus on perustanut UPM:n esityksestä yhtiön maalle yksityisen luonnonsuojelualueen. Suojelualue sijaitsee yhtiön omistaman Halla-Sippolan tilan alueella Kouvolassa. Halla-Sippolan METSO-nimisen suojelualueen pinta-ala on noin 49 hehtaaria ja se on osa valtakunnallista METSO-ohjelmaa.
​METSO on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma, jonka tavoitteena on metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.
 
UPM pitää metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista keskeisenä osana kestävää metsätaloutta ja on tukenut METSO-ohjelman tavoitteita sen perustamisesta saakka, ympäristöpäällikkö Sami Oksa UPM:ltä toteaa.
 
Suojelualue on monipuolinen ja runsaslahopuustoinen
 
Perustettu luonnonsuojelualue muodostuu neljästä erillisestä määräalasta, joista suurin 25 ha:n alue sijaitsee Haukkasuon turvetuotantoalueen länsipuolella Riihisaaressa. Alue on lahopuustoista kangasmetsää, lehtoa ja puustoista suota. Haukkasuon turvetuotantoalueen eteläpuolelta suojelualueeseen kuuluu noin 13 ha rehevää turvekangasta ja Hangassuon soidensuojelualueen lounaspuolelta 10 ha rehevää korpea ja noin 1 ha lehtokorpea, jossa on runsaasti haapaa.
 
Perustettu suojelualue täydentää hyvin jo aiemmin Halla-Sippolan tilalle perustettuja Pilkkakorvenmäen luonnonsuojelualuetta ja Metsäkoulun säästömetsää sekä lähistöllä sijaitsevia Haukkasuon ja Hangassuon soidensuojelualueita.
 
Suojelualueen rauhoitusmääräysten mukaisesti alue säilyy luonnontilaisena eikä siellä saa tehdä sen tilaan vaikuttavia tai sitä muuttavia toimenpiteitä. Jokamiehen oikeuksia rauhoitusmääräykset eivät kuitenkaan rajoita.