UPM vahvasti mukana Jukolan viestissä

Perinteinen suunnistuksen Jukolan ja Venlojen viestitapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna 15.−16.6.2013 Jämsässä. UPM tekee merkittävää yhteistyötä viestitapahtuman kanssa.

​Kilpailureitistö kulkee osittain UPM:n metsäalueilla. UPM on myös toimittanut kaiken kilpailukeskuksen rakenteissa käytetyn puutavaran, ja kilpailuun osallistuneiden huipputuloksia päästään kirjaamaan UPM:n toimittamalle kopiopaperille. Yhteistyötä tehdään myös kisa-alueen liikenteen sujuvoittamiseksi, sillä UPM:n Jämsänkosken paperitehtaan kentät toimivat kisojen paikoitusalueena. UPM myös toimii avausosuuden isäntänä Venlojen viestissä.

Mukana kisassa on myös UPM:n työntekijöistä koostuvia joukkueita. UPM Silvestan projektivastaavana Jyväskylässä työskentelevä Hanna-Leena Lepistö on yksi UPM Silvestan joukkueen juoksijoista. Työssään hän vastaa muun muassa eri sähköyhtiöille tehtävistä sähkölinjojen hakkuista ja raivauksista. Suunnistus on Hanna-Leenalle melko uusi harrastus.

- Aloitin oman suunnistusharrastukseni viime kesänä, ja Jukolassa juoksen nyt ensimmäistä kertaa. Urheilua eri muodoissa olen harrastanut koko ikäni. Olen aikoinani pelannut koripalloa SM-tasolla, mutta nykyään pelailen sitä lähinnä harrastepohjalta, Hanna-Leena kertoo omasta urheilutaustastaan. Toukokuussa Hanna-Leena juoksi puolimaratonin.

- Urheiluharrastukset auttavat minua jaksamaan paremmin töissä. Työni on pääasiassa päätetyöskentelyä. Toisinaan lähden kuitenkin poikkeamaan maastossa, ja silloin suunnistusharrastuksesta on hyötyä. Suuretkin sähkölinjat ovat usein aivan keskellä metsää ja kaukana kaikesta. On hyvä osata kohteeseen ja vielä takaisinkin, Hanna-Leena perustelee hymyillen.

Tapahtumaviikonlopun aikana Jämsän seudulle odotetaan noin 50 000 osallistujaa sekä runsaasti liikennettä. Jukolan viestiin on ilmoittautunut 1623 joukkuetta ja Venlojen viestiin 1236 joukkuetta. Lue lisää UPM:n ja Jämsä-Jukola 2013 -viestitapahtuman yhteistyöstä täältä. Jukolan viestin omille internet-sivuille pääset tästä.

Hanna-Leena Lepistö.jpg
Hanna-Leena Lepistö Jyväskylän Katujuoksussa toukokuussa 2013.