UPM edelläkävijäesimerkki biodiversiteetin suojelussa ja säilyttämisessä

​UPM:n monimuotoisuusohjelma palkittiin kunniamaininnalla Suomen johtavan yritysvastuuverkoston FIBSn Yritysten biodiversiteettipalkinto 2016 -kilpailussa.

​"UPM:n monimuotoisuusohjelmalla on monitahoisia ja laajoja biodiversiteettivaikutuksia niin Suomessa kuin maailmalla. Ohjelma sisältää useita innovatiivisia kokeiluja ja ratkaisuja, ja se on toiminut myös edelläkävijäesimerkkinä monella tavoin biodiversiteetin suojelussa ja säilyttämisessä sekä siitä viestimisessä kansallisesti ja kansainvälisesti," tuomariston puheenjohtaja Lauri Kivekäs totesi.

UPM:n strateginen monimuotoisuusohjelma laadittiin jo 20 vuotta sitten. Sen tavoitteena on ollut tuoda metsien monimuotoisuus ja sen pääaiheiden huomioon ottaminen osana nykyaikaista metsätaloutta.

Oleellinen osa ohjelmaa on tiivis yhteistyö tutkijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa, mikä on synnyttänyt uutta toimintakulttuuria alalla.

”Yhteistyö eri tahojen kanssa on tuonut tekemiseen uusia näkökulmia ja motivoinut myös henkilöstöämme muuttamaan toimintatapoja ja kertomaan niistä myös metsänomistaja-asiakkaillemme”, UPM:n Timo Lehesvirta kuvaa tehtyä työtä.

Lue lisää

- UPM:n tiedote UPM:n monimuotoisuusohjelmalle kunniamaininta FIBSn kilpailussa

- FIBSn tiedote

- UPM:n monimuotoisuusohjelma

Kysy lisää metsäasiakasvastaaviltamme tavoista edistää ja säilyttää monimuotoisuutta talousmetsissä.