Metsäteollisuus käynnistää alan metsäyhteisen metsäympäristöohjelman

​Metsäteollisuus ry on julkaissut alan yhteisen metsäympäristöohjelman 2016-2020.

​Ohjelman tavoitteena on edelleen parantaa metsäteollisuuden toimintaa metsäympäristöasioissa sekä lisätä aktiivista ja avointa viestintää. Puuhun perustuvan biotalouden kasvaessa on entistä tärkeämpää varmistaa, että kestävyyden eri osa-alueet ovat tasapainossa.

Metsäympäristöohjelma muodostuu tutkimus- ja kehittämishankkeista, joilla entisestään parannetaan metsäteollisuuden toimintatapoja. Yhtenä toimenpiteenä on nykyisten metsätalouskäytäntöjen vaikutusten arviointi ja tarvittavien jatkotoimenpiteiden suunnittelu. Hankkeessa myös kehitetään kustannustehokkaita toimenpiteitä, joiden avulla metsäympäristö otetaan huomioon.

UPM on aktiivisesti mukana toteuttamassa ohjelmaa.

Lue lisää Metsäteollisuus ry:n sivulta. Ohjelman yhteenveto löytyy täältä