Biojalostamo

UPM muurasi biojalostamon peruskiven Lappeenrannassa

​UPM rakentaa Lappeenrantaan maailman ensimmäistä puupohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavan biojalostamon. Biojalostamo vahvistaa Itä-Suomen metsäteollisuutta entisestään. 
​Biojalostamon rakennustyöt aloitettiin viime kesänä ja 12. marraskuuta muurattiin biojalostamon peruskivi. Uusiutuvaa dieselpolttoainetta mäntyöljystä valmistava jalostamo käynnistyy vuonna 2014.

- Lappeenrannan 150 miljoonan investointi on UPM:n kärkihanke ja ensimmäinen askeleemme matkalla merkittäväksi kehittyneiden biopolttoaineiden tuottajaksi. Biojalostamo on keskeinen osa bio- ja metsäteollisuuden yhdistävän Biofore-strategiamme toteutusta”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

- UPM on edelleen Suomen suurin ja monipuolisin puunjalostaja. Viimeisen 10 vuoden aikana yhtiö on investoinut Itä-Suomeen noin 700 miljoonaa euroa, Pesonen toteaa.

Innovatiivinen biojalostamo vahvistaa edelleen Itä-Suomen metsäteollisuutta. UPM:llä on Itä-Suomessa omia tuotantolaitoksia paperitehtaista vanerin valmistukseen sekä metsäenergiapuuta käyttäviin lämpö- ja voimalaitoksiin. Kaikille puutavaralajeille on hyvä kysyntä. 

Ota yhteyttä omaan metsäasiakasvastaavaasi, joka kertoo paikalliset puunhankinnan tarpeemme. Klikkaa yhteystietohakuun.