Kyminniemi oli yleisön suosikki Loma-asuntomessuilla

​Kesällä järjestetyt Loma-asuntomessut Mäntyharjussa onnistuivat erinomaisesti sekä kävijämäärän että yleisötyytyväisyyden perusteella.
Maksaneita messukävijöitä oli yli 50 000 ja 7 384 kotitaloutta äänestivät parasta loma-asuntoa. Yleisön suosikiksi nousi UPM:n kohde numero 18, Kyminniemi. Toisen sijan sai Plushuvila ja kolmanneksi sijoittui Nuuna 85.
 
Kyminniemen vanhassa uittokämpässä yleisö arvosti ulkonäköä, saunatiloja ja rakennusmateriaaleja. Kohde keräsi 13,3 prosenttia kaikista äänistä.
– Kohde sijaitsi messualueella omassa rauhassaan niemen kärjessä. Jo messujen aikana saattoi kuulla kuinka ihmiset ihastelivat Kyminniemen molemmille puolille avautuvaa järvimaisemaa sekä yksityisyyttä, pohti Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen. Myös 1950-luvun henkeen toteutettu sisustus näytti viehättävän. Hienoa, että saimme messusisältöön lähes 100 vuotta vanhan peruskorjauskohteen, koska peruskorjaus kiinnostaa yleisöä entistä enemmän, hän jatkaa.

Kyminniemen rakennuttaja ja näytteilleasettaja oli UPM-Kymmene. Arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Heikki Kirjalainen. Sisustussuunnittelun toteuttivat Sisustusvimman Hannakaisa Manninen ja Tommi Mäkinen.
Kyminniemen rakennusmateriaaleina käytettiin mm. UPM:n puu-, vaneri- ja ProFi-tuotteita. Messuilla esiteltiin myös UPM Bonvesta-rantatontteja ja -metsätiloja. Myynnissä oleviin kohteisiin voi tutustua osoitteessa www.bonvesta.fi