Kulotus edistää sekä metsän kasvua että sen monimuotoisuutta

​Kulotuksen tavoitteet ovat sekä metsän- että ympäristönhoidollisia. Kulotus vaatii tarkkaa suunnittelua sekä ammattitaitoa, huolellisuutta ja sääolosuhteiden huomioimista toteutettaessa.
​UPM:n tiloilla Äänekoskella ja Ruokolahdella on kulotettu hakkuualueita: Äänekoskella 24.4. noin 6 hehtaarin ja Ruokolahdella 28.4. reilun 8 hehtaarin alue. Kulotuksen tavoitteet ovat sekä metsän- että ympäristönhoidollisia.

Kulotus vaatii tarkkaa suunnittelua sekä ammattitaitoa, huolellisuutta ja sääolosuhteiden huomioimista toteutettaessa. Useimmiten kulotusalue rajoitetaan palokujan ja käytävän avulla. Palokuja on kulotusalueen ulkoreunaan tehtävä 1–4 m leveä kaistale, josta kivennäismaa on paljastettu. Palokuja pysäyttää maatulen etenemisen.

Kulotuksen metsänhoidolliset tavoitteet:

Metsänhoidollisista tavoitteista tärkeimpiä ovat uudistamistuloksen ja metsän kasvun parantaminen. Kulotus parantaa kasvupaikan ravinne- ja lämpöoloja. Kulotuksessa poltetaan suurin osa hakkuutähteistä ja osa humuskerroksesta.

Hakkuutähteisiin ja humuskerrokseen sitoutuneet ravinteet vapautuvat, ja maan happamuus vähenee jopa vuosikymmeniksi. Lämpöä eristävä humuskerros ohenee, ja maan lämpöolot paranevat. Pintakasvillisuuden kilpailu vähenee muutamaksi vuodeksi kulotuksen jälkeen. Metsänviljelytyö helpottuu, kun työskentelyä haittaavat hakkuutähteet on poltettu.

Kulotuksen luonnonhoito- ja metsien monimuotoisuustavoitteet:

Luonnontilaisissa metsissä metsäpalot ovat olleet melko tavallisia, ja varsinkin kuivien kankaiden metsät ovat saattaneet palaa säännöllisesti. Niinpä paloalueilla onkin erikoistunut oma lajistonsa, joka on riippuvaista palaneesta puuaineksesta. Suuri joukko havumetsävyöhykkeen metsälajeja on sopeutunut elämään paloalojen hiiltyneellä tai kulojen vioittamalla puuaineksella tai palaneella maalla.

Viimeisimmän uhanalaisluokituksen mukaan metsäpaloalueita elinympäristönään käyttäviä uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja on yli 120 kappaletta, joista valtaosa on selkärangattomia. Arviolta myös sadat kasvi-, sieni- ja hyönteislajit ovat hyötyneet kuloista tai metsäpaloista. Tehokkaan palontorjunnan ja metsätaloudellisten kulotusten vähäisyyden seurauksena paloalueiden lajisto on harvinaistunut huomattavasti. Kulotuksella pyritään ylläpitämään uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien elinympäristöjä.

Paloelinympäristöstä hyötyviä lajeja

Putkilokasvit: kangasvuokko, huhtakurjenpolvi
Kääväkkäät: salokääpä
Suorasiipiset: palosirkka
Kovakuoriaiset: kulolatikka, havuhuppukuoriainen, palojahkiainen
Jäkälät: ryväsjäkälä, palomustuainen
Sienet: korvasieni
Kotelosienet: hehkumaljakas

Kysy lisää kulotuksesta UPM:n ammattilaisilta.