Erämaavaellus haastavissa olosuhteissa ja hyvässä seurassa

UPM Metsä oli mukana yhteistyökumppani Sastan järjestämässä ensimmäisessä erämaavaellustapahtuma 64 Wildissa 17.-19.6. Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajamaiden jylhät maisemat takasivat upeat puitteet uuden oppimiselle asiantuntevassa seurassa ja kilometrejä vaelluskenkiin kertyi lähes 50. Metsäasiakasneuvojamme Maria Talvitie kertoo huimasta vaellusrupeamasta oman kokemuksensa mukaan.

​​​​Kotimainen Sasta on valmistanut ulkoiluvarusteita vuodesta 1969. Mikä onkaan ollut parempi testikenttä suomalaisille asuille, kuin oikea erämaa. Päätin siis lähteä mukaan ja kokea, mistä Sastan inspiraatio on saanut alkunsa. UPM Metsän toiminta perustuu luontoa kunnioittavaan metsätalouteen.
Kunnioitus syntyy parhaiten luonnon arvokkuuden kokemisesta. Työskentelykenttä Sastan kanssa on yhteinen, vaikka lopputuote on eri. Suomalaisuus, kestävyys ja laatu ovat arvoja jotka molemmat yhtiöt jakavat.

Kartta ”Katso reitti täältä”​

Kokoonnuimme Nurmeksen Hyvärilän leirintäalueella perjantaina aamulla. Taivaalta tuli vettä jo alkuinfon aikana niin, että epäonnisimpien kartat kastuivat heti kättelyssä. Karttoihin oli merkitty aloituspiste, yöpymispaikat ja lopetuspiste. Päivämatkat olivat noin 15, 20 ja 10 kilometriä. Jokainen sai valita reittinsä ja vaellusseuransa itse. Linja-auto vei meidät Hiidenportin kansallispuiston läntisimpään osaan, josta aloitimme rinkat selässä matkan kohti itää.



O
sallistujia oli noin 40. Vaelluskokemus vaihteli kokeneesta retkeilijästä harrastelijaan. Matkaan oli lähdetty kokemusten nälkäisinä ja uuden oppimisen merkeissä. Poluilla kävellessä ja nuotiopaikoilla jaettiin tietoa retkeilystä, luonnosta ja varusteista. Illoiksi oli järjestetty kokeneiden eränkävijöiden Jaakko Heikan ja Anton Kallandin nuotioseminaarit. Heikka kertoi kokemuksistaan ja valmistautumisesta vaativille vaelluksille, kuten Grönlantiin suunnatuilta talvivaelluksilta. Ruotsissa asuva eräopas Kalland piti toisena iltana seminaarin luonnonantimien hyödyntämisestä. Kalland näytti esimerkiksi kuinka taulakäävästä valmistetaan tulentekoon käytettävä tulus ja pihkaa kuumentamalla voissa voi valmistaa antibakteerista voidetta.





Osa matkastamme taittui Hiidenportin kansallispuistossa, joka on reilun 5 000 hehtaarin alue. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1982 ja kävijöitä vuosittain arvioidaan olevan 10 000. Luontoarvoiltaan alue on varsin merkittävä, metsät ovat 100-150 vuotiaita ja soita on kolmannes pinta-alasta. Pohjanmaalla kasvaneena sielunmaisemani on vahvasti lakeuden soilla ja metsissä, joten en voi kuin hämmästellä Kainuun vaihtelevia pinnanmuotoja. Ennen metsäalan opintoihin tarttumista matkasin paljon maailmalla. Vanha sanonta miksi mennä merta edemmäs kalaan kävi monesti mielessäni laittaessani vaelluskenkää toisen eteen ja ihaillessani vaarojen ja suopainanteiden vaihtelua maisemassa.


Matkan varrella hienoimpia nähtävyyksiä oli Uuronrotko, joka on pituudeltaan 3 km. Polku kulki rotkon eteläistä reunaa ja maisemat olivat aivan huikeita. Ennen rotkon reunalle nousemista ukkonen ja rankkasateet saavuttivat korpikuusikossa vaeltaneen pienen ryhmämme. Sateen jälkeinen auringon esiintulo ja saapuminen laavupaikalle, jota ei näkynyt kartassa oli retkeni kohokohta. Retkeillessä ilot tuntuvat olevan oikeassa mittakaavassa. Alueella oli paljon kulttuurihistoriallisesti merkittäviä paikkoja, kuten Porkkasalon tutkimusmetsät ja neljään metriin kohoava Kärnän kivi, joka oli tunnettu partisaanien kohtauspaikkana. Viimeisenä päivänä reitti kulki läpi Mujejärven luonnonhoitoalueen, jossa on tehty metsien ja soiden ennallistamista.



Viikonlopun sää oli epävakainen, vettä tuli välillä kaatamalla. Muutaman kerran aurinkokin pilkahti. Hyttysiä oli paikoitellen paljon, pysähdykset täytyi ajoittaa tuulisiin paikkoihin. Vaihtelevat olosuhteet saavat retkeilijän ymmärtämään varustuksen tärkeyden. Oikein pakattu ja säädetty rinkka helpottaa kulkemista. Kerrospukeutuminen pitää kehon lämpöisenä ja vaatteissa tulee suosia luonnonkuituja ja käytännöllisyyttä.

Vaelluksella monella oli Sastan asuja yllään. Matkassa ollut eräopas Anton on ollut mukana tuotekehityksessä ulkopuolisena työntekijänä jo monen vuoden ajan. “Mielestäni Sastan Euroopassa valmistetut vaatteet ovat erinomaisia, sillä ne on valmistettu taatusti eettisesti kestävästi ja useimmiten mahdollisimman ekologisesti. Tuotannon laatua valvotaan tarkasti, joten vaatteet ovat erittäin pitkäikäisiä. Ne suunnitellaan suomalaiselle vartalotyypille, erityisesti suomalaisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Takuu toimii luotettavasti. Sastan korjauspalvelu ei tee voittoa, vaan takuun ulkopuolisissa korjauksissa kuluttaja maksaa vain todellisista kuluista ilman katetta. En tiedä muita yrityksiä, joilla olisi yhtä hyvä korjauspalvelu”. Kokenut vaeltajapariskunta oli pukeutunut Sastan asuihin ja kertoivat olleensa mukana antamassa palautetta tuotteista ja kehuivat yhtiön joustavaa asiakaspalvelua.

Sastan pääkonttori sijaitsee Nurmeksessa ja työllistää yhdeksän vakituista työntekijää. Ystävällinen ja osaava henkilökunta neuvoo asiassa kuin asiassa. Pienen kotimaisen yrityksen yksi valttikorteista onkin helppo lähestyttävyys. UPM Metsä on yhdessä Sastan kanssa räätälöinyt Kumppanuusasiakkailleen mahdollisuuden tilata asukokonaisuudet. Tätäkin suunnittelutyötä tehdessä Sastan osaava henkilökunta hämmästytti tietoudellaan metsänkävijän arjesta.

64 Wild erävaellus myös ensi vuonna

Mikäli haluat oppia uutta retkeilystä, suosittelen jo nyt laittamaan korvan taakse ensi vuonna uudelleen järjestettävän 64 Wild tapahtuman. Luonnon kauneus, osaava järjestävä taho ja samoja arvoja jakava ryhmä on mitä mainioin tapa oppia uutta tai vaikka innostua uudelleen retkeilystä. Itse ainakin aloin jo suunnitella syksyn tulevia vaelluksia. Retkeily antaa myös näkökulmaa metsänhoidolle, luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen alkaa meistä jokaisesta.

Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi kehotan teitä myös tutustumaan Suomen Erätaito ry:n Retkiyöhaasteeseen, eli viettämään yhden yön teltassa jokaisena neljänä vuodenaikana. Haasta itsesi ja ystäväsi!

Lisätietoja: Retkiyöhaaste on yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista
Lue myös: Parhaat vinkit metsäisiin kesäretkikohteisiin



Kirjoittaja: Maria Talvitie, Metsäasiakasneuvoja UPM Metsän Helsingin palvelutoimistolla