Metsien tuotto palkitsee ahkeruuden


Reijo ja Merja Nurminen ovat aktiivisia metsänomistajia, jotka tekevät itse suurimman osan metsätöistä. Puukaupoissa pitkäaikaisena kumppanina on ollut UPM Metsä. Luottamus ja sujuva asioiden hoito ovat yhteistyön perusta.

Nurmisten tilalla Pertunmaalla metsiä hoidetaan ja harvennetaan kuin porkkanapenkkiä. Reijo Nurminen tekee metsässään raivaustyöt, istutukset ja myös hankintahakkuita. Hän kertoo nauttivansa metsätöistä – oman käden jälki näkyy ja kunto kohenee. Vuonna 2013 Reijo pinosi hankintapuuta UPM:n likeisten tehtaiden tarpeisiin peräti 500 kuutiota – harvennuspuita, vähän tukkeja sekä ylispuuta kotitilan taimiston päältä.  

”Metsä on hyödyntämistä varten, tärkeä tulonlähde, turvallinen ja hyvä sijoitus. Mitä taitavimmin kirvestä käyttää, sitä enemmän metsä tuottaa”, Reijo kiteyttää. Itse tehty metsätyö antaa metsänomistajalle hyvän palkan puunmyyntituloina ja metsänhoitotöissä saatuna kustannussäästönä.

Reijo Nurminen ryhtyi hoitamaan kotitilaansa vuonna 1982. Sittemmin metsätiloja on hankittu muutamaan otteeseen lisää, metsää on nyt kaikkiaan reilut 120 hehtaaria. Ikäjakaumaltaan metsät ovat ihanteelliset: taimikot, ensiharvennusikäiset ja järeämmät metsät ovat tasapainossa. Valtalajina on kuusi, kuten Pertunmaan ja Mäntyharjun alueella luonteenomaista on.

Yhteistyön perusta on luottamus ja sujuva asioiden hoito 

Reijon kaltaiselle omatoimiselle metsänomistajalle UPM:n Kumppanuus-asiakkuus (entinen Metsäpalveluasiakkuus) on merkinnyt varmuutta puusta saatavassa hinnassa. Hyötyä tulee myös kauppamääriin sidotuista bonuksista, jotka määräytyvät yhteisen kauppahistorian perusteella. Puukaupan bonuksilla metsänomistaja voi kuitata merkittävän osan vaikkapa puukauppaa seuraavan metsänuudistamistyön kustannuksista. Reijo kertoo käyttävänsä uudistusalojen maanmuokkauksissa UPM:n ostopalvelua sekä hankkivansa metsänuudistamisen taimet UPM:n Joroisten taimitarhalta. Näiden laskuun puukaupan bonukset tuovat mukavan alennuksen.    

Nurmisille on tärkeää myös se, että tilan puu päätyy paikallisen teollisuuden raaka-aineeksi. Näin puukauppa työllistää alueen yrittäjiä ja pitää tehtaat pyörimässä. 

Jo toistakymmentä vuotta Nurmisten yhteistyökumppanina on toiminut metsäasiakasvastaava Pertti Apell. Molemmat miehet toteavat pitkän yhteistyön perustuvan luottamukseen ja asioiden sujuvuuteen. ”Puukaupoissa sovitut asiat, niin pysty-, hankinta- kuin käteiskaupoissa, ovat aina pitäneet”, Reijo toteaa. Hän on myös tyytyväinen kumppanuusasiakkaille järjestettävien tehdasvierailujen, koulutustilaisuuksien ja muiden aktiviteettien antiin.

Mitä puun takuuhinta ja palvelubonus tarkoittaa? Tutustu UPM Metsä Kumppanuussopimukseen ja sen tuomiin rahanarvoisiin etuihin.

Katso videolta lisää metsänomistaja Reijo Nurmisen mietteitä.

0 kommenttia

Ei lähetettyjä kommentteja
Lisää kommentti
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista
*
Vahvista kirjoittamalla kuvassa oleva teksti.

Lisää kommentti
Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.
Lue kommentointiohjeet
Tilaa RSS-syöte