Yllätyksiä ja metsäkeskustelua

​Olen lomalla, auton ratissa itärajalla matkalla suvun kesäjuhlasta kotiin perheen viisitoistavuotiaan kanssa. Ilta-aurinko paistaa jo matalalta, metsä reunustaa kiemuraista tietä. Jo helteinen kesäaamu tarjoaa päivän ensimmäisen yllätyksen. Pojankilli ilmoittaa oma-aloitteisesti, ilman uhkailua, kiristystä tai lahjontaa lähtevänsä mukaani tapaamaan suvun tätejä ja setiä. Rippileiri taitaa tehdä tehokkaasti sen, mihin vanhemmat eivät viidessätoista vuodessa kykene. Illan paluumatkalla odottaa sitten se päivän toinen yllätys. Matkatoveri saa yllättäen musiikin kuuntelusta tarpeekseen. Kuulokkeet lentävät takapenkille ja nuori mies sulkee radioni kesken kappaleen. Taitaa olla asiaa.

"Paljonko saa rahaa jos myy yhden puun?"
Ällistyn sanattomaksi. Vastaus on ympäripyöreän äidillinen: ”No se riippuu puusta.” Käännän Manhattan Transferin uudelleen ääneen, mutta apukuskin käsi käy ja musiikki katkeaa jälleen.
”Sano nyt oikeesti, paljonko saa rahaa jos myy yhden tuollaisen puun?” ”Mmm, sanonpa vaikka, että neljäkymppiä, mutta se riippuu…” Seuraavat kysymykset olivat jo odottamassa.

”Mikä on pienin metsätila, minkä voi ostaa ja paljonko siellä on puuta?” 
”Niin, no ei kai sillä koolla ole mitään rajaa, onhan niitä alle hehtaarinkin palasia, mutta sellainen on monesti tontti tai harrastepalsta eikä metsätila. Metsätilan pitäisi olla vaikkapa kymmenen hehtaaria, niin sitten sinne mahtuisi monenikäistä ja monenlaista metsää. Mutta tiloja on vaikka minkä kokoisia ja vaikka minkä muotoisia. Ja mitä siihen puumäärään tulee, voi siellä olla vaikka kuinka paljon tai ei yhtään ja kaikkea siltä väliltä.”
Ei vissiin ollut koulusivistys mennyt ihan selkeästi perille, sillä seuraava kysymys kuuluu: ”Mikä on hehtaari?” En viitsi ruveta motkottamaan huonosta kuuntelusta tunnilla, vaan vastaan kiltisti sen olevan pinta-alayksikkö, sata metriä kanttiinsa.

”Paljonko sellainen yksi hehtaari maksaa?”
Tänään taidetaan puhua perusasiaa. Alan aavistella, että tästä kehkeytyy mielenkiintoinen tarinatuokio. ”Jaa-a, se taas riippuu niin hirmuisen monesta asiasta. Ei tuollaiseen kysymykseen voi vastata.” Salamana pallo palaa ratin ja penkin väliin: ”Et sitten taida tietää. Eiks´ sinun pitäisi tämä nyt tietää?” Huokaan, mutta vain mielessäni. Tämänhän piti olla loma-aikaa, mutta jälleen ollaan perimmäisten metsäsijoittamiskysymysten äärellä.
”Nyt sitten tulee vähän pitempi vastaus, sillä ihan lyhyesti tätä ei voi selittää. Tilan tai hehtaarin hinta riippuu pääosin siitä, missä se sijaitsee, minkä verran tilalla on puita, miten hyvä tilan maapohja on puiden kasvattamisen kannalta ja onko siellä muita arvoja kuin metsätalousarvo. Jos tämmöinen yksi hehtaari on Lapissa ja se on pelkkää suota ja siellä kasvaa vain vähän puita, maksaa se ehkä satasen hehtaarilta. Silloin ei ole syytä odottaakaan, että se tuottaa paljon puuta koskaan. Jos tila sitten on vaikkapa Hämeessä ja kasvaa komeaa tukkikuusikkoa, voi sellaisen hehtaarin hinta olla yli kaksikymmentä tuhatta euroa. Metsähehtaarin hinta vaihtelee siis todella paljon. Ja kun kaikki metsätilat koostuvat erihintaisista hehtaareista tai metsikkökuvioista, saadaan kullekin tilalle ihan yksilöllinen, juuri sen tilan ominaisuuksia kuvaava hinta. Tällä hetkellä myytyjen tilojen keskihinta taitaa olla suunnilleen kaksi ja puoli tuhatta euroa hehtaarille, mutta tilan arvo riippuu siis monesta jutusta ja eniten puiden määrästä.”

”No huh huh! Onko vähän hankalaa?”, kuuluu hieman voipunut kommentti apukuskin penkiltä. ”Pienet puut siis maksaa vähemmän. Eli jos on taimikkoa eikä isoja puita, sellaisen tilan saa halvemmalla. Sitten vaan odottaa ja hoitaa, niin niistä tulee isoja puita joita voi sitten myydä.”
Tuon yksinkertaistuksen jälkeen ollaan ihan metsäsijoittamisen ytimessä. Mietiskelen, että kassavirran ja arvonnousun avulla ne metsät tuottavat. Niillä sanoilla emme juniorin kanssa keskustele, mutta näytti tuo oivaltaneen oleellisen itsekin. ”Niinpä, näinhän se menee”, vastaan ja hiljaisuus syvenee.

Alan aavistella, että skootterin ostoajatus on saanut nuoren miehen pohtimaan sijoittamisen ja kuluttamisen ideologiaa laajemminkin. Päätän testata: ”Onko metsätilan hankkiminen sinun mielestäsi järkevän kuuloista sijoitustoimintaa?”
”Enpä tiedä.  Siihen tarvitaan aika paljon rahaa, että pääsee ostamaan muutakin kuin sen yhden taimihehtaarin Lapista. Ja kun niitä hehtaareita pitäisi olla sitten sen verran, että aina tapahtuisi jotain. Mutta kai sitä kannattaisi hankkia aika nuorena ja silloin ei niin haittaa vaikka on taimikoita ja nuoria metsiä. Ne metsäthän on vanhoja sitten kun itsekin on vanha. Sitten voi hakata reilusti. ”
Juuri noin ostopäätöstään perustelevat ne metsäsijoittajat, jotka hankkivat taimikkovaltaisia ja nuorta kasvatusmetsää sisältäviä tiloja eläketurvakseen. Ostohetken hinta on alhaisempi, mutta kärsivällinen sijoittaja palkitaan arvonnousulla. Olikohan tämä keskustelu nyt tässä ja nuorison uteliaisuus tyydytetty? Maisemat vilistävät metsäisinä ohi.   

”Mistä sen tietää, missä yksi tila on kun tämä on yhtä metsää?”
Jaha, asia herättää lisäkysymyksiä. Ilahduttavaa. ”Tätä asiaa on moni muukin ihmetellyt ajellessaan  Suomessa.  Meillä maanmittauslaitos pitää rekisteriä ja hoitaa kartoitusta. On myös jokaisen maanomistajan ja metsässä työskentelevän asia huolehtia, että tilojen rajapyykit ovat sijoillaan ja tilanrajat auki. Jos rajoja ei löydy, pyydetään maanmittareita mittaamaan rajat ja pyykit paikalleen. Tässäkin suhteessa Suomessa asiat ovat todella hyvin: rekisterit ovat kunnossa ja rajapyykit maastossa luotettavasti kohdallaan.” 
Maanmittareiden ammattikunta herättää ilmiselvää kiinnostusta. Vaihdetaan muutama sana tutuista maanmittareista,  maanmittaustoimiston työtehtävistä ja maanmittausinsinöörien koulutuksesta. Taitaapa siinä sivussa tulla vähän ammatinvalinnan ohjaustakin. Metsään kuitenkin edelleen mennään. 

”Montako puuta kasvaa hehtaarilla?”
”Jaa, se riippuu ihan hehtaarista. Taimikossa on pieniä puita tiheämmässä ja isossa metsässä on isoja puita harvemmassa.” ”Vastaa kunnolla. Montako sellaista puuta on hehtaarilla, joista saa neljäkymppiä kappaleelta?”
 ”Sanotaan nyt vaikkapa neljäsataa puuta. Sitten sadonkorjuuvaiheessa. Mutta siihen menee aikaa. Metsää ei saa eikä kannatakaan hakata milloin se itselle parhaiten sopii, vaan oikeat jutut on tehtävä oikeaan aikaan, jotta metsä tuottaisi parhaimman sadon. Metsätiloillahan on monessa eri vaiheessa olevia metsiköitä. Taimikoita perustetaan ja hoidetaan, mutta sieltä ei saa myytävää pitkään aikaan. Vasta kun metsä on tuollainen metsän eikä puskan näköinen, saadaan ensimmäisen kerran myyntituloja harvennukselta. Siihen mennessä metsässä on tehty töitä, jotka vaativat rahaa tai metsänomistajan aikaa ja osaamista. Itse ei tarvitse osatakaan tehdä kaikkea, sitä varten Suomessa on metsäammattilaisia neuvomassa ja tekemässä työt metsänomistajien puolesta. Mutta metsähommia on kyllä mukava tehdä itsekin.”

”No, onko siinä metsäjutussa vielä jotain?”
”Tämä nyt on semmoinen metsätalouden pikakurssi. Sinun kannattaa muistaa vaikkapa kaksi pääasiaa: hoitotyöt ja hakkuut pitää tehdä oikein ja ajallaan, jos haluaa, että metsä tuottaa hyvin. Tällä pääsee pitkälle, mutta näihin yksinkertaisiin asioihin sisältyy paljon ammattitaitoa, tiedettä ja tutkimusta. ”

”Onko se metsä sitten niin kuin mummon porkkanapenkki? Kitkeä ja kastella pitää vaikka ei huvita yhtään. Ja porkkanoita pitää oottaa. Mutta neljäkymppiä ja neljäsataa puuta… kuustoistatuhatta euroo yhdeltä hehtaarilta!”
Minulta pääsee helpotuksen huokaus. Ainakin peruskertotaulu on hanskassa. ”Juu, mummon porkkanapenkissä tehdään sitä harvennusta ihan niin kuin metsässäkin. Asia ovat periaatteessa ihan samanlaisia, mutta porkkanat saadaan muutamassa kuukaudessa ja puiden kasvattaminen vie kymmeniä vuosia. Mietihän, että nämä ympärillä näkyvät metsät on perustettu silloin, kun mummo oli pieni. Silloin metsätyötä tehtiin paljon miesvoimin. Siihen aikaan hevoskuljetus ja uitto työllistivät näiden seutujen ihmisiä. Veikkaan, että joka suvusta löytyy ihmisiä, jotka tekivät työtä metsässä, sahoilla tai tehtaissa.”

”Joo joo, eikä ollut kouluruokaa, nettiä eikä mitään muutakaan. Kuultu on moneen kertaan.”
”Itse sinä tämän keskustelun aloitit. Se nyt vaan on niin, että metsä on meille hirmuisen tärkeä. Eikä metsästä pysty puhumaan puhumatta metsästä. Vaikka tämä sinusta tuntuu vanhan kertaukselta, on se ihan totta. Eikä me sitä paitsi eletä pelkästään menneessä, vaan kovaa vauhtia kehitellään ihan uusia juttuja jotka pohjautuvat puuhun. Kohta metsästä saadaan tähänkin autoon polttoainetta ja se muuten tehdään meillä Lappeenrannassa.”

”Tiedetään. Kemian tunnilla puhuttiin. Mitä syödään illalla?”
Vastausta odottamatta kuulokkeet napsahtavat päähän ja jumputus alkaa. Taisivat kysymykset loppua, koska keskustelu ilmoitetaan täten päättyneeksi. Ajelen hetken hiljaisuudessa ja mietin äskeistä tarinatuokiotamme. Mahtuisiko nuoren miehen mieleen hiljalleen muutakin kuin netti, kaverit, mopokoulu ja pesäpallo? 

Lue lisää metsäsijoittamisesta Raha kasvaa puissa. UPM Bonvesta.

0 kommenttia

Ei lähetettyjä kommentteja
Lisää kommentti
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista
*
Vahvista kirjoittamalla kuvassa oleva teksti.

Lisää kommentti
Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.
Lue kommentointiohjeet

Blogaaja

Riitta M. Väisänen, UPM, Myyntipäällikkö
bloggerimage
Riitta on työskennellyt UPM:ssä ja edeltäjäyhtiöissä jo neljännesvuosisadan ajan erilaisissa metsätalouden tehtävissä. Riitan työpöytä on Lappeenrannassa, mutta nykyinen työ metsätilamyynnin parissa kuljettaa sinne, missä asiakkaat ja myytävät tilat ovat.

Tutustu muihin blogaajiimme.

Kaikki blogit blogiarkistossa.
Tilaa RSS-syöte