Kevät on metsänhoidon ja puukaupan aikaa

Talven jälkeen on syytä tehdä kävelyretki omassa metsässä ja tarkistaa metsän kunto talven jäljiltä. Oppaaksi keväiselle kävelyretkelle kannattaa kysyä UPM:n puunostajaa. Häneltä saa asiantuntemusta ja osaamista mieltä askarruttaviin metsäisiin kysymyksiin.

Erityisesti taimikot on syytä kävellä lävitse ja kartoittaa samalla niiden kunto, terveydentila sekä mahdollinen taimikonhoidon tarve. Mikäli perustettua taimikkoa on kohdannut jokin metsätuho, niin tilanteen mukaan kannattaa pohtia täydennysviljelyä tai mahdollista luontaisen taimiaineksen hyödyntämistä  täydentävänä  puulajina.

Myös mahdolliset lumituhot kannattaa tarkistaa varttuneista metsistä. Mikäli huomattavia tuhoja  havaitaan, niin nämä alueet kannattaa yhdistää osaksi isompaa puukauppaa, johon on olemassa hyvät markkinalähtöiset edellytykset tällä hetkellä. Tukkipuulla on hyvä kysyntä ja kesäkorjuukelpoisia harvennuksia tarvitaan tulevan kesän puunkorjuuseen. Metsätaloudesta saadaan tuottoa yleensä vain puuta myymällä. Lue täältä ajankohtainen puukauppakatsaus.

Osa kantorahatuloista kannattaa käyttää metsän kasvun lisäämiseen  ja arvon nostamiseen. Metsänuudistaminen kannattaa tehdä kasvupaikalle räätälöidyllä metsänuudistamisketjulla ja taimikonhoidot on syytä tehdä varhaisessa vaiheessa. Näin säästetään kustannuksia ja optimoidaan metsätalouden nettokannattavuus. Harvennushakkuun jälkeinen lannoitus tarjoaa sijoitetulle pääomalle muhkean tuoton. Sijoitetun pääoman tuotto on lannoitushankkeella  keskimäärin 10 % ja parhailla kuvioilla päästään jopa 20 % tuottoon. Kivennäismaiden kertalannoitus lisää metsän kasvua noin 10 vuoden ajan. Turvemailla tehty tuhkalannoitus on pitkävaikutteinen, se lisää metsän kasvua yli 20 vuoden ajan. 

Toiveidesi metsä voi olla talousmetsä tai luonnonhoitometsä tai niiden yhdistelmä metsänomistajan näkemyksen  mukaisesti. Nämä arvovalinnat eivät ole yleensä toisiaan poissulkevia vaan useissa tapauksissa toisiaan tukevia. Kantorahatuloltaan vähäinen kohde on usein arvokas luonnon monimuotoisuuden kannalta sekä useissa tapauksissa vaikeasti ja kalliisti uudistettavissa. Nämä kohteet kannattaa jättää talouskäytön ulkopuolelle ja tietyt kriteerit täyttäviin kohteisiin on mahdollista saada korvauksia menetettyjen kantorahatulojen verran.  Kevät on metsää koskevien päätösten aikaa. Nyt on aika tehdä sopimuksia puukaupasta ja metsänhoitotöistä UPM Metsän kanssa.

Antoisia metsäretkiä ja onnistuneita ratkaisuja metsän ja metsänomistajan hyväksi.

 

Pasi Hakkarainen
Metsätalouspäällikkö

0 kommenttia

Ei lähetettyjä kommentteja
Lisää kommentti
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista
*
Vahvista kirjoittamalla kuvassa oleva teksti.

Lisää kommentti
Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.
Lue kommentointiohjeet

Blogaaja

Pasi Hakkarainen, Metsätalouspäällikkö
bloggerimage
Pasi Hakkarainen on Jyväskylän metsäpalvelutoimiston metsätalouspäällikkö. Aikaisemmin hän on toiminut UPM:n palveluksessa metsäpalvelupäällikkönä ja puunostajana.

Tutustu muihin blogaajiimme.

Kaikki blogit blogiarkistossa.
Tilaa RSS-syöte