Minä ja hän

​Äiti huusi, etten taaskaan ollut siivonnut huonettani ja olin hänen mielestään myös jättänyt muitakin kotiaskareita tekemättä. Moitteista tuohtuneena kyynelkanavani aukesivat, poskilleni nousi raivoisa puna ja vapisin kuin haavanlehti. Ryntäsin kiukuspäissäni huoneeseeni ja paiskasin oven perässäni. Kukaan ei taaskaan ymmärtänyt minua; maailma oli hylännyt pienen kuusivuotiaan oman onnensa nojaan. Seinät kaatuivat kapeille lapsenharteilleni ja tunsin pakottavan tarpeen haukata raitista ilmaa. Puin puolukanpunaiset kumisaappaat jalkaani ja vetäisin saman sävyisen takin päälleni.

Oli juuri satanut, ja polkua reunustavat heinät ja ruohikko oli täynnä kesäillan auringossa välkähteleviä vesipisaroita. Tomerat askeleeni kaikuivat talon takanamme olevassa metsikössä, jossa punaiset kumisaappaat ahkerasti talloivat heinää edestään. Koivut loistivat kirkkaina ja kuusien havut loivat raikkaalla tuoksullaan tunnelmaa. Tiesin minne olin matkalla, eikä ollut enää pitkä matka. Vain muutaman mutkan päässä suojaisan aukion laidalla paras ystäväni odottaisi minua, valmiina lohduttamaan läsnäolollaan.

Lue koko artikkeli

​Itkuni kaikui metsässä linnunlaulun säestämänä. Niinä hetkinä, kun jouduin haukkaamaan henkeä, saatoin kuulla päästäisten ja muiden pienten asukkien touhuja. Istuin pienessä pallossa ystäväni katveessa, selkä sen kovaa, kaarnaista ulkokuorta vasten. Ystäväni oksat laskeutuivat kauniisti ja huojuivat kesätuulessa, kuin tarjoten lohtua ja halauksia. Pää syliini painautuneena kerroin ystävälleni, miksi minua itketti. Suuri musta aukko sisälläni pieneni ja pieneni kertomani edetessä, kunnes se lopulta katosi. Olin helpottunut, että ystäväni oli taas tarjoutunut kuuntelemaan suruani ja lohduttamaan. Nousin ylös, ravistelin ystävästäni pudonneet havunneulaset ulkovaatteistani ja yritin pienillä käsilläni saada ystäväni karhunsyleilyyn. Kokoeromme oli kuitenkin melkoinen, joten tyydyin pienempään halaukseen. Poski vasten ystäväni kuorta huokaisin helpotuksesta ja tirkistelin auringon luodessa kesäisiä säteitään meitä kohti. Taivutin niskani lähes äärimmilleen taakse ja loin hymynsekaisen katseen ystäväni latvaan. Kainosti kiittäen, ja palaamislupauksin, suuntasin takaisin kotiin yhtä murhetta kevyempänä.

J.Bergman  

Minun metsämuistoni -kirjoituskilpailun satoa julkaistiin UPM Metsämaailmassa syksyn 2012 mittaan.



 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsien monimuotoisuus, Luontaiset puulajit, Metsiemme puita , Suomen sudenkorennot, Pajupillin teko