Lähde on kuin jalokivi

​Nykysuomen sanakirjan mukaan lähde on paikka, missä pohjavesi pulppuaa luonnollista tietä maan pinnalle. Aina vesi ei kylläkään pulppua, vaan tihkuu maan läpi. Näitä lähteitä sanotaan kuvaavasti tihkupinnoiksi. Meillä lähteen vesi on aina kylmää, mutta maapallon tuliperäisillä alueilla vesi on joskus jopa kiehuvan kuumaa. Paikoin maan uumenista pulppuava neste voi olla jopa öljyä. Yksi yhteinen piirre kaikilla lähteillä on; ne ovat aina arvokkaita omistajilleen.

Lähteiden koko ja purkautuvan veden määrä vaihtelevat todella paljon. Useimmat luonnontilaiset lähteet ovat aika pieniä, ehkä puolesta metristä metriin halkaisijaltaan.  Ilmeisesti pinta-alaltaan Suomen suurin lähde on Hollolan Kiikunlähde. Sen pituus on noin 400 metriä, leveys suurimmillaan lähes 100 metriä ja syvyyskin yli 4 metriä. Vettä purkautuu noin 7000 m3 vuorokaudessa. Mutta senkin vesimäärä jää reilusti jälkeen Karigasniemen Sulaojan lähteelle, josta virtaa vettä yli 30 000 m3 vuorokaudessa.

Lue koko artikkeli

​Virtaavan, viileän ja tasalämpöisen veden vuoksi lähteissä elää vain niihin sopeutunut eliölajisto. Sen ei tarvitse varautua kylmyyteen, kuumuuteen, kuivuuteen tai voimakkaaseen valoon, koska elinympäristö säilyy jokseenkin samanlaisena ympäri vuoden.  Veden mukana maaperästä irtoaa ravinteita, joiden seurauksena lähteiden ja niistä virtaavien purojen kasvillisuus on omaleimaista ja poikkeaa selvästi ympäristöstään. Lähteiden suojaisuus on myös siellä elävien lajien suurin riski. Jos lähde kuivataan, sen asukkaat eivät kykene tulemaan toimeen muualla eivätkä ne voi siirtyä kuivaa maata pitkin toiseen, vastaavanlaiseen ympäristöön. Siksi kaikkien lähteiden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Myös lainsäädäntö on samoilla linjoilla. Metsälain erityisen arvokkaiden elinympäristöjen luettelossa lähteet mainitaan ensimmäisenä. Laki edellyttää, että metsätalous ei saa muuttaa kohteen ominaispiirteitä. Vesitalouden luonnontilaisuus on ominaispiirteistä tärkein. Jos se ei säily, elinympäristön tila muuttuu ehkä jopa peruuttamattomasti. Myös vesilaki kieltää luonnontilaisen lähteen muuttamisen.

Metsässä kulkijalle lähteen näkeminen on mukava yllätys. Kesähelteellä siitä nauttii, kun janon voi sammuttaa ja mieli virkistyy. Muinakin vuodenaikoina virtaava, puhdas vesi pysäyttää kulkijan hetkeksi. Lähteen kirkas pinta on kuin suuri jalokivi vihreän metsän sisällä.

Lyhennelmä Eero T. Väisäsen luontokolumnista. Kolumnisarja on  julkaistu Metsän henki -lehdissä. Lue tämä kolumni kokonaisuudessaan, Metsän henki 2/2011»




Aiheeseen liittyvät artikkelit

Arvokkaat elinympäristöt, Vesiekosysteemit, Ympäristötuet, Metsien monimuotoisuus, Lahopuu
  • Pieni metsäsanasto

    • A L V

      Vesiensuojelu

      Metsätaloudessa vesiensuojelulla turvataan eri toimenpiteitä tehtäessä vesistöjen puhtaus ja vesiluonnon luontainen monimuotoisuus.