Hiilensidonta

 

Hiilensidonta on puiden tärkeä ilmastovaikutteinen ominaisuus. Puut sitovat hiiltä itseensä yhteyttämisessä, ja vähentävät siten kasvihuonekaasuja.

Kasvavat puut sitovat yhteyttämisprosessissaan ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoivat sen sisältämän hiilen puuaineeseen. Yksi kuutiometri puuta sisältää noin 200 kg hiiltä. Puiden lisäksi hiiltä on sitoutuneena myös maaperään, pintakasvillisuuteen ja etenkin soiden turvekerrokseen.

Kestävää metsätaloutta harjoitettaessa metsiin sitoutuu vähintään yhtä paljon hiiltä kuin niistä luontaisesti ja hakkuiden johdosta poistuu. Suuri osa hakkuiden mukana poistuvasta hiilestä pysyy edelleen puutuotteisiin sitoutuneena poissa ilmakehästä. Esimerkiksi puurakennuksissa, huonekaluissa tai kirjoissa hiili voi olla varastoituneena kymmenien, jopa satojen vuosien ajan.

Puuperäisellä energian tuotannolla (esim. hakkuutähteet, käytöstä poistetut puutuotteet) voidaan korvata fossiilista energian tuotantoa, jonka aiheuttamien hiilipäästöjen sitomisessa menisi miljoonia vuosia. Metsillä on siten myös tätä kautta hiiltä sitova ja hiilipäästöjä vähentävä vaikutus.

Tutustu metsiemme puulajeihin»

 

 

Lue koko artikkeli

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsät hiilensitojina, Metsästä on moneksi
  • Pieni metsäsanasto

    • H

      Hiilensidonta

      Hiilen varastoituminen puiden ja kasvien yhteyttämisen sekä kestävän metsätalouden ansiosta metsiin ja puutuotteisiin.